Liikkuvaa kuvaa

Tämähän on mennyt ihan villiksi, useampi päivitys viikon sisään! Voi kyllä olla aika varma, ettei moinen tahti ole pysyvä, joten hyödynnetään nyt tätä Hikkiksen videointi-intoa niin kauan kuin se jatkuu :D

Noudon oteprojekti jatkui Kundi -veljen innoittamana tällaisella uudella (paljon järkevämmällä) kokeilulla:




Näyttää toimivan myös metskulla:


Saalis on hieno asia :D

Aksarintamalla Saija halusi tiistain treeneissä välttämättä kuvata meidän viimeisen radanpätkän  (älyttömän kiva, kun yksin en onnistu ikinä ikuistamaan minkäänlaisia radanpätkiä):


Vaikka ohjaukset sinällään kai meni ihan ok (jos ei katso kuinka kumarassa liikun jne.. :D), niin musta Hikkis on tuossa(kin) kiinni mun liikkeessä, näkyy etenkin vikasuoralla, mutta hidastettuna kun katsoo niin muissakin kohdissa näkyy vilkaisuja. Pitää varmaan oikeasti tehdä ohjauksien lisäksi nyt hurjasti paljon enempi vaan estehakusuutta/irtoamista.

Tänään aamusta käväistiin kukonlaulun aikaan hallilla. Otettiin pikkaisen irtoamisia ja sitten ekaa kertaa kokeiluun kepit. Tarkoitus siis vain testata, jättää hautumaan ja aloittaa oikeasti vasta sitten jokus päälle vuotisena.

Saijalta oltiin saatu tiistaina ohjeeksi, että kannattaa laittaa het alkuun sekä verkot että ohjurit (olin siis jo päättänyt, että haluan opettaa verkoilla niinkuin Pätkällekin), koska tarkoitus on ottaa verkot mahdollisimman pian pois ja näin tottuu ohjureihin het alkuun. Keppiverkko-ohjuri hökötystä katsoessani kyllä tuli pariin kertaan mietittyä onkohan homma ihan järkevää, sen verta luotaansatyöntävältä rakennelma näytti :D. Mutta Hikkis oli juonessa mukana heti ekasta kerrasta lähtien ja kokeilukerrat 2 ja 3 pitikin sitten ottaa ihan videolle. On se vaan <  3. Ja nyt taitaa olla enää pussi ja A testaamatta esteistä (toki kokonaisena ei olla tehty puomia tai keinua).

En kyllä tiedä mitä itse ajattelin tekeväni tuossa ekassa pätkässä ylhäällä huitovan sormeni kanssa, varmaan ohjasin olemattomalla hihnalla Hikkaa eteenpäin :D :D .

Lopuksi tehtiin vielä pikkaisen juoksareiden alkeita puomilla ja muutama rallatteluirtoaminen.



Iltapäivällä oltiin myös Annan kanssa PiskiPajalla treenimässä. Hikan kanssa tehtiin vähän vauhtinoutoja ja seuraamisen siirtämistä leluun (menee edelleen höseltämiseksi..), lisää juoksareiden alkeita puomilla ja maassa (näyttää vähän siltä kuin olisi alkanut yytsimään minulta tulevaa namppaa - pitää varmaan laittaa tämä holdiin siksi aikaa kun saan meidän hienon uuden namiautomaatin toimimaan), rengasta (edellinen kerta taitaakin olla lokakuulta tms, mutta ei siinä edelleenkään ollut ongelmaa ainakaan tuolleen yksittäisenä esteenä) ja keinua.

Keinu kun vaikuttaa olevan ihan piis of nakki, niin vaikeutettiin vähän. Nyt keinu pääsi rämähtämään sellaisen 20 senttiä Hikan rynniessä päähän. Ei muuten tyttö noteerannut laskeutumista, rämähdystä tai tärähdystä sitten niin yhtään (minusta ei ekalla kerralla voi sanoa ihan samaa :P)!

Tällä kertaa ohjelmassa oli myös näyttelyjutskia (jep, ihmeiden aika ei ole ohi :D). Puolentoista tunnin treenin jälkeen Anna ohjeisti minua miten Hikkaa kannattaa juoksuttaa niin, ettei se pompi ja pure minua (näyttelyremmi vasemmassa kädessä tiukalla ja sitten vaan menoks :D) - ylläri ylläri, oikealla tekniikalla se totta tosiaan juoksi tosi nätisti! Samalla kokeiltiin ihan vähän ropeloimista ja hampaiden katsomista - ei Hikka nyt varsinaisesti nauttinut siitä, mutta ei pakittanut tai väistellytkään. Ihan jees siis.

Pätkiksen kanssa hubbailtiin vähän sitä sun tätä - en vaan saa oikein aikaiseksi selvitellä uusia tokoliikkeitä niin, että päästäisiin oikeasti treenaamaan jotain tavoitteellisen järkevää. Mutta Pätkä ei valita, kunhan saa tehdä jotain :D.

Ennen kotiinlähtöä Hiku pääsi vielä treffaamaan Annan luovutusikäiset tibbepennut yksitellen - ihanan (yllättävän) rauhallisesti hoiti hommansa! Yksi pennuista jää vähän pidemmäksi aikaa Annalle, toivottavasti Hiku ehtii leikkitreffata tyypin ennen kuin sekin lentää pois pesästä.



Mutta sanoinko jo, että tykkään tuosta pennusta ihan hulluna *valtavan iso sykkivä sydänhymppä* :D

Suositut tekstit