Missä mennään

Hikka on ehtinyt tässä päivitysten välissä täyttää kokonaista kaksi vuotta (merkkipäivää juhlittiin pitkillä lenkeillä, käymällä Marjella uimassa ja herkuttelemalla). Ja nyt on ihan pakko sanoa, vaikka olisi kuinka vaaleanpunaista ällömakeaa hattaraa, niin tykkään tuosta koirasta nyt vieläkin enemmän kuin vuosi sitten - jos se edes on mahdollista. Mutta minkäs sille voi, se nyt vaan on kertakaikkisen ihana, superhyper hieno ja oikeastaan ihan täydellinen pakkaus just sopivassa taskuun mentävässä koossa. Ja toki välillä ihan maailman ärsyttävin :D




Parit agilitykisat ollaan ehditty myös käydä. Maaliskuun puolenvälin paikkeilla oli BATin kisat Vantaalla Henri Luomalan tuomaroimina. Meille liian haastavat radat ja kotiinviemisinä oli kolme ei edes hyvää hyllyä. Seuraavat kisat oli sitten maaliskuun vika viikonloppu ATT:lla Anders Virtasen tuomaroimina. Radat oli kyllä kivat, mutta tuloksena 5, 15 ja hyl. Sen verran vähän tuloksia, että kahdella ekalla tuloksella päästiin palkinnoille eli saatiin lisää Eaglen lahjakortteja (= Momolle ruokaa).

Ohjasin kepit huonosti ja lensi tokasta välistä pois -> 5

Taas kepeille ohjaaminen tökki plus 17 jälkeen meinasi kaahata putkeen vika hypyn sijaan

Pääsiäisenä piti käydä vielä TSAUlla kisaamassa neljä rataa, mutta ilma oli niin karsea etten uskaltanut lähteä ajamaan. Periksi ei kuitenkaan annettu, vaan huhtikuun toka vikana viikonloppuna Vantaalla HSKHn kisoissa Petteri Kermisen tuomaroimana tehtiin vihdoin se kaivattu nolla agiradalta. Tuollakin radalla pysyi jännitysmomentti loppuun asti. Ensin varasti, jonka vuoksi 2-6 meni takaa "ohjaten" eteeen -käskyä huutaen, A:n jälkeen ehdin kuitenkin "hyvin" persjättöön ja sen jälkeen oltiinkin taas samalla radalla. Keppejä en uskaltanut antaa mennä itsenäisesti loppuun (selkein ohjaus olisi ollut jäädä 14 vasemmalle puolelle), vaan valssasin keppien päässä ja siitä leikkauksella loppusuoralle. Ei ihan lähtenyt minne piti vaan jäi hetkeksi pyörimään jalkoihin 15-16 välissä, mutta huutamalla riittävän sinnikkäästi "eteeen", tyyppi irtosi helmoista ja selvittiin nollalla maaliin :D.





Eka agirata oli hyl - kepeiltä yritin ottaa persjätöllä seiskalle, mutta livahti siitä seläntakaa putkeen. Kaikenlisäksi tippui puomin keskeltä alas, vauhtia oli hurjasti enkä tajunnut kunnolla ohjata lähestymistä, onneksi ei jäänyt mitään hampaankoloon (huomenna päästään vihdoin tsekkaamaan tilanne myös kropan osalta - toivottavasti sekään ei ole ottanut mitään traumaa itseensä).


Vikana olleelta hypäriltä 5 - varasti taas ja tiputti kolmoshypyn riman - meidän kisauran toinen rima.

Saijan treenejä olen ostellut nyt joka viikolle ja kerran olen saanut ostettua treenit Juhan treeneihinkin, omatoimitreeneistä on voinut edelleen vaan haaveilla. Mutta ehkä se tästä - Juhan treeneihin ainakin saatiin taas vakipaikka kesäksi.

Ollaan nyt oltu aika paljon Lohjalla - päivien pidetessä näkee lenkkeillä viikollakin kunnolla ennen ja jälkeen töiden. Koirat on nauttinut ja kyllä omakin pää on tykännyt tehoannoksesta keväistä luontoa. Ja kun Marjekin on lähes naapurissa, niin Hikka ja Pätkä on päässyt uimaan ja Hikka hoidettavaksi jokseenkin säännöllisesti. Joutuipa Hikka kerran sellaisella teollisuuskuivurilla kuivattavaksi - tyypin ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun sitä alettiin törkkimään imurin näköisellä ja kuuloisella laitteella, mutta hienosti se rauhoittui kuivattavaksi.



Maaliskuun loppupuolella käväistiin Lahden KV näyttelyssä. Ei olisi kyllä niin yhtään taas huvittanut ja olikin aika hilkulla että olisi jättänyt menemättä. Onneksi Kundi ja Riina oli ilmoittautunut myös, niin tuli mentyä ja hyvä niin, sillä Hikka sai mitä haluttiinkin eli sen vikan sertin ja sitä myöten siitä tuli FI MVA. Hiphei! Siihen päättyi meidän näyttelyura! :D Kaupanpäällisiksi vielä cacib ja ROP.



Verrattuna messarin (HeV) jokseenkin tylynoloiseen tuomariin ja kehäsihteeriin, niin nyt kehässä oli paljon mukavampi tunnelma. Ja Hikkakin, jolle näyttelykopelointi ei ole se ykkösjuttu maailmassa, rentoutui heti kättelyssä, kun tuomari kaivoi taskustaan namipussin. Sen jälkeen Hikkaa piti melkein hätistellä tuomarin sylistä, meidän perheessä kun ruoka menee näköjään aika monen asian edelle :D Oikein mukava päätös näyttelyuralle meille molemmille siis.

Ai niin ja ollaanhan me oltu huhtikuun alussa yksi viikonloppu Nextari-leirillä vol2. Mä olin taas jokseenkin surkea, mutta kyllä noista vaan niin paljon oppii joka kerta!




Pari viikkoa sitten käväistiin ekstemporee paimentamassa, kun Anna kysyi tultaisiinko peruutuspaikalle tibbepaimennuksiin. Ja onneksi päätin mennä, Hikka on mennyt niiin hurjasti eteenpäin malttiasioissa. Ei enää mennyt hampaat edellä räjäyttelemään laumaa tai jäänyt syömään kakkaa kun ei saanut tehdä mitä itse halusi, vaan pystyi odottamaan rauhassa lupaa lähteä liikkeelle ja lähti sieltä rauhallisesti eikä vieterinkielenä lampaiden keskelle singoten niinkuin aiemmin! Wippii!! Tämän innostamana varasin paikan paimennuksiin toukokuussa, kesäkuussa ja heinäkuussa - katsotaan josko ei sittenkään haudata paimennusta ihan kokonaan vielä!



Nyt lauantaina korkattiin kakkoset Kirkkonumella, kun olin mennyt ilmoittautumaan sinne ykkösiin ja muuten olisi mennyt ihan hukkaan rahat. Onneksi mentiin, oli huomattavasti kivampaa, kun pääsi tekemään semisti ohjauksia ja vielä mukavampi huomata, että hyvin me pärjätään kakkostenkin radoilla! Tuloksilla ei tokikaan päästy paukuttelemaan henkseleitä - ekalta radalta 10 (ohjasin ihan selkeässä paikassa esteen ohi ja siihen jäätiin sitten hyväksi toviksi pyörimään ennenkuin päästiin jatkamaan matkaa), tokalta radalta 5 (muuten hieno rata, mutta puomin jälkeinen hyppy oli sen verran kaukana ja viistossa kera ansaesteiden, että en uskaltanut käskyttää vaan jarrutin jollain "odota" -käskyllä tms ja siitä sitten kielto ennenkuin päästiin oikealta esteeltä jatkamaan matkaa.



Vikana oli sitten ihan kaaos hylly - varasti lähdön, jonka johdosta hyllytettiin jo kolmannelle esteelle. Kaikenlisäksi puomin jälkeinen elämä oli tämän näköinen - saa arvata mihin Hikka vipelsi (muurille meidän olisi pitänyt päästä kääntymään, mutta sinne en Hikkaa todellakaan saanut ohjattua ekalla yrittämällä..).


Eilinenkin oli aksapainotteinen päivä. Ensiksi huristeltiin Konalaan epiksiin Annamarin ja Nukan seuraksi. Ja harjoittelemaan niitä samperin kisalähtöjä. Meillähän ei ole mitään ongelmia lähtöjen kanssa treeneissä (olen tämän alkuvuoden panostanut lähtöihin ihan tosissaan niin treeneissä kuin lenkeilläkin erilaisilla harjoituksilla), mutta kisoissa meidän lähdöt on pääsääntöisesti kaameita. Ja nyt sain vahvistuksen omille epäilyksilleni siitä, että ongelma johtuu mun kisahermoista. Vaikka halli oli sama missä ollaan kisattu (lähtöongelmin) ja mekkala, kuulutukset ja kaikki perus kisakauraa, niin meillä ei ollut yhdelläkään radalla sitten niin minkäänlaista lähtöongelmaa.  En taida vaan pystyä olemaan normaali kisatilanteessa, vaan "pakko saada nolla" - mielentila iskee päälle viimeistään kun kuulen meitä kuulutettavan. Ja sitten lähtö on ihmeellistä "odota odota odota" -hokemaa, hiipimistä, jännitteen luomista ja ties mitä. Treeneissä vaan jätän koiran, kävelen rennosti sinne minne haluan ja vapautan koiran vasta selkeästä käskystä. Graaah, mun kanssa.

Todistusaineistoa eiliseltä episradalta

Hiku oli aika pätevänä ja tehtiin kolmesta radasta kaksi nollaa (kolmannella harjoiteltiin keinua, niin että tuomari toimi namikoneena päässä :D), voitettiin medit (saatiin sillä mm 2 vkon ilmainen jakso OMD palvelussa) ja oltiin lopulta koko episten kisaavien radan parhaat ja voitettiin sillä Saijalle 30 minsan yksäri. Aika jees!



Illalla oli vielä vuorossa Iidan juoksakurssin ensimmäinen kolmesta kertauskerrasta. Vaikka ei olla ehditty hallille omatoimitreenaamaan oikeastaan lainkaan koko alkuvuonna, niin Hikka oli yllättävän hyvä! Tehtiin vauhdista käännöksiäkin ja aina tuli ainakin semihyvä osuma, osa ihan superhyviä. Hyvä juoksari, parempi mieli!


Jeps, Momo ja Pätkä sai pari viikkoa sitten kesätukat - fiskarsseilla minun toimestani :D. Ei kauhean kauniita, mutta Momolle etenkin teki niiiin hyvää - olen jo epäillyt, että sillä on sydänvika, kun se on läähättänyt niin kamalasti, mutta eipä ole kertaakaan kuulunut läähätystä sen jälkeen kun turkki lähti... Luulisi, että olisin jo oppinut tässä kolmentoista vuoden aikana jotain...

Suositut tekstit